30. marraskuuta 2014

Ei vielä....

Huomenna vasta saa avata ensimmäisen luukun!

Muistoja Lontoon reissulta, avattu kirja...

23. marraskuuta 2014

Marraskuun loppua


Marraskuun juhlat ovat Antin-päivää vaille vietetty. Niin ja onhan siellä vielä Kaijankin päivät. Mutta loppu näkyy jo. Kohta käännetään joulukuu esiin seinäkalenterista ja viimeistään silloin täytyy olla myös kaikean maailman joulukalenterit valmiina luukkujen avaamiseen. Ken jaksaa muistaa viime joulukuuta? Silloin blogini eli kiivaasti joulukiireiden ja erilaisten suklaiden sekamelskaa. Tänä vuonna ajattelin ottaa taas teeman jokapäiväiseen kalenteriini. Mutta se on vielä salaisuus! Sen verran voin raottaa, että nyt se ei liity elintarvikkeisiin, ei ruokaan, juomaan eikä muihinkaan herkkuihin. Pieniä tutkimusretkiä se varmaan aiheuttaa ja jonkin verran päänvaivaa, mutta hauskoja hetkiä myös. Piristymistä vaatii kirjoittajalta, sillä tahti muuttuu aika tavalla. Mutta sitä odotellessa; sydämellistä joulun odotusta.

3. marraskuuta 2014

Marraskuun kunniaksi

Vauhti on jatkunut kiihkeänä. Työt pätkinä siellä täällä tuntuu erilaiselta kuin ennen. Marraskuu on synttärikuukausi, vanheneminen on jatkuvaa. 2-vuotissynttärit ovat paljon iloisemmat ja kivammat kuin 55-vuotissynttärit, miksiköhän? Siihen väliin osuu myös 22-vuotiaan nuoren miehen syntymäpäivä ja vielä kahdeksankymppisetkin...Siis pelkkää juhlaa ja meininkiä. Joillekin marraskuu on kuukaisista kauhein ja ahdistavin, minusta se on synkkyydessäänkin täynnä toivoa rauhasta ja koti-illoista. Tänään on ensimmäinen.
Päivällä kokosimme opiskelijoiden kanssa Suomen kalligrafiayhdistyksen Kimaltavat kirjaimet- näyttelyä kahteen eri kohteeseen. Kaikkiaan 63 teosta on nyt esillä käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksen tiloissa Ylistaronkadulla sekä omassa pikkukaupassani Vanhassa Elmiirassa koko marraskuun ajan. Ihanat opiskeljat olivat suureksi avuksi ja saimme vaativiin ympäristöihin mielestäni komeat näyttelyt. Tervetuloa tutustumaan.