6. lokakuuta 2014

Minne meni syyskuu?

Tervehdys rakkaat ystävät. Kukaan ei ole pyytänyt selitystä, mutta pakko nyt kuitenkin jonkin verran raottaa blogihiljaisuutta. Kaikki on hyvin ja on ollutkin. Syysflunssaa en ole saanut, eikä mikään vakavampikaan tiettävästi piinaa. Vauhdikas syksy vaan vaatii sinne ja tänne suhaamista sen verran, että blogikirjoittaminen on jäänyt. Ja kun se on jäänyt vähäksi aikaa, on niin helppo jättää pidemmäksikin aikaa kirjoittaminen. Sitten ei enää oikein tohdi, kehtaa, uskalla tai viitsi. Mutta nytpä paikkailen hieman.
Ensin alkuun muutama kuva Väv-messumatkalta. Ruotsissa vielä on vallalla perinteisten tekstiilien arvostus. Niitä käytetään ja modernisoidaankin aikas kivasti. Sama ilmiö on mielestäni havaittavissa Virossa. Me suomalaiset olemme tunnettuja uusien suuntausten tuojina varsinkin kudonnan alalla. Hollantilaisten ohella kuulemma. Mutta joskus tuntuu, että mennään liian lujaa, eikä perinteistä ammattitaitoa muisteta arvostaa riittävästi. Kyllä tämä mamma meinaa, että sidosoppi pitää osata, pelkkä palttina ei riitä. Vaikka sillä huipputöitä aikaan saakin. Materiaalin tuntu ja ominaisuudet tuntee vasta, kun on kutonut monipuolisesti monipuolisia kankaita. Huom: saa olla eri mieltä.


Nyplätty juna ja rata


Täkänä pellavasta


Perinteistä poimintaa


Istuintyynyt ruusukasta ja lampaantaljaa


Hieno Bildmuseé Uumajassa


Uumajan patsaspuiston paras kohde!!!!!


Vanha pingotin pelasti italic-työn

Opiskelusta ja kalligrafiasta vielä sen verran, että tuskainen Italic-kurssimme alkaa olla päätöksessään ja lopputyö kurssista on jo tehty. Homma tökki puoli vuotta ja lopulta vanhan pingottimen kautta pääsin fiilikseen ja homma hoitui lopuksi melko nopeasti. Taas oli suunnittelun määrä huikea, luonnoksia ja otoksia sivukaupalla, harjoituksia, värimalleja ja kuvioita valtavat määrät. Ja - sitten kun oivalsi, mitä piti tehdä: raju päätös ja toteuttaa se, kaikki olikin helppoa  Mutta matka alusta päätökseen oli oivaltava ja opettavainen. Joskus vielä laitan työni kehyksiin ja muistelen syksyä 2014.