7. tammikuuta 2014

Arki koitti ja Suomi voitti


Harmaa ja synkkä tammikuu jatkuu. Onneksi arki alkoi ja päiville tulee aikataulu, nimi ja tahti. Täytyy/saa pukeutua niin, että kehtaa ihmisissä kulkea ja reerata tukankin semmoiseen malliin, ettei koirat ja lapset kauhiasti peljästy.
Vuoden vaihteeseen osui iloisia tapahtumia jos kohta surullisiakin. Mutta arki ja työ asettaa päivälle aina semmoista "täytyytä", tekemistä, joka on pakko tehdä ja suorittaa. Silloin surussa ja murheessa rypeminenkin helpottaa.
Siispä kohti uusia seikkailuja ja värikkäitä vaiheita. niitä tulee vaikkei tilaisikaan. Asenne ratkaisee. Melkein aina. Suomen nuoret leijonat toivat iloa ja eloa monelle sohvaperunalle! Ja kohta alkaa ne isot kisat, Shotsissa! Itse olen jo hankkinut ulkoiluvarusteet mamma-maanantaita varten. Pelkkää riemua siis!
Tänään painiskelin 2½ -vuotiaan Oskarin kanssa ja ihmettelin 2½ -viikkoisen pikkupojan varpaita! Tuossa kuvassa on 21-vuotiaan kahvinjuojan kädet. Kyllä pojat ovat suloisia kaiken ikäisinä...
Suklaakalenteria on kuulemani mukaan seurattu Heinolassa saakka! Olen ihan otettu, kiitos. Seuraava tuotantokausi on jo mietinnässä, enää puuttuu aihe. Se saattaa liittyä... tekstiileihin. Ollaan kuulolla. Ja terveisiä Leilalle!

Ei kommentteja: