28. elokuuta 2012

Riviin järjesty



Komea rivi jääkäreitä viime perjantaina Huovinrinteellä

Sotilaallinen kuri on joskus hyvä asia, mutta onneksi me opistolaiset pysymme ruodussa hieman pienimmilläkin komennoilla. Olin seuraamassa valapäivää Huovinrinteellä ja onhan se juhlallista ja ainutkertaista jokaisen nuoren kohdalla, jotka asepalveluksen valitsevat. Olin näkevinäni silmäkulman pyyhkimistä, eikä ainoastaan meillä äideillä.

Mutta opiston ilmoittautumiset ovat alkaneet ryminällä ja rivit järjestyy hyvin. Kädentaito on Loimaan opistossa todella suosittua ja monipuolista tarjontaa kehuvat niin turkulaiset, forssalaiset kuin monet muutkin. Sen lisäksi kurssien hinnat ovat todella kohtuulliset verrattuna naapuriopistoihin. Siispä suositaan tässäkin paikallisuutta.

Oma työkauteni alkaa vasta syyskuun puolella ja nyt on ollut hyvä aika opiskella. Tällä viikolla olen ollut Valkeakosken opiston kasviväreillä maalaamassa ja painamassa. Yksi kurssi oli tarjolla loimaalaisillekin viime  syksynä ja kenties joskus vielä vaikkapa kesäkurssina...

Oikein värikästä ja lämmintä elokuun viimeistä viikkoa kaikille. Kursseilla nähdään!

23. elokuuta 2012

Silmät ymmyrkäisinä



Loimaan työväenopiston opinto-ohjelma on ilmestynyt ja ensi maanantaina klo 9 kannattaa olla puhelimen luurissa ja tietokoneen näppäimillä, jotta varmistaa oman paikkansa kursseilla. Ohjelmassa on uutta ja tuttua vanhaa, melkein silmät ymmyrkäisinä sitä itse kukin kahlaa ohjelmatarjontaa!  Opettajia jännittää myös, miten kurssit täyttyvät ja löytyykö mukavat ja sopivat tilat kullekin ryhmälle. 

Opistotalon remontti ei liene ihan aikataulussaan, joten pientä uudistusta on ainakin keskustan kädentaitoryhmissä. Uusi paikka löytyi keväällä, kun Varsinais-Suomen Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen Käsityökeskus lopetti toimintansa Loimaalla. Lapidus-hallin päädyssä Käsityökeskukselle aikanaan remontoidut tilat laitetaan uuteen uskoon ja siellä kokoontuu opistomme kädentaitoryhmiä. Nyt vain peukut pystyyn, että TÄMÄ remontti on valmis syyskuussa kun opetus alkaa.

Iloinen tieto oli se, että Kojonkulman käsityökahvila voi jatkaa Osuuspankin kerhohuoneella. Mutta olkaa huoleti, jos jonkin kurssin kohdalla vielä lukee Toimipaikka avoin. Kyllä nämä syksyn aikana selvitetään. Ja jos tiukalle menee, aina voimme ensimmäisellä kerralla tehdä vaikka syksyisen kävelyretken ja ihastella luonnon värishowta! Siinä meillä kaikilla on oppimista värien käyttöön. Näitä oppeja sitten työkauden aikana siirrämme kankaille, neuleisiin, virkkauksiin, tauluihin, posliinilautasiin jne.


Kaupungilla ja kaupoissa näkyy jo innostuksen palo opiskeljoissa! Koska alkaa? Mahtaako mahtua? Mitä tehdään ? ja vaikka mitä kysymyksiä satelee opettajille. Maltetaan vielä hetki ja nautitaan vaihtelevista alkusyksyn keleistä.  Vielä yksi mökkireissu ja sitten täytyy ryhtyä todenteolla suunnittelemaan tulevaa...

12. elokuuta 2012

Pää pensaaseen


Kurkistus marjapensaaseen

Nyt on kuulemma se aika jolloin täytyy pistää pää pensaisiin ja kerätä vitamiinit talvea varten. Semmoisia hamstereita me ihmiset olemme. Talouskoulu jäi aikanaan käymättä ja hamstraamiset ovat olleet lähinnä lankoja ja kankaita yms. käsityöihmisen tarvekalua. Kirsi-ystäväni kanssa olemmekin päätelleet, että meillä homma ei koskaan jää välineisistä kiinni. Hommaan tarttuminen taitaa olla se yleisin syy, jos mitään ei valmistu.
Sen verran kuitenkin olin Orippäässä, että kuvan sain otettua ja ämpärillisen nypittyä- ei kovin ihmeellistä. Seurusteluksi meni sekin reissu!


Tästä se lähtee...

Mutta nyt taas sorvin ääreen ja blogikirjoituksiin. Kuvan ruusu on Jokioisten näyttelyn avajaisista. Kolmen naisen Kesäisiä tarinoita- näyttelymme oli tänään auki viimeistä päivää. Jatkoaikaakin on kyselty, joten purkaminen tapahtunee vasta myöhemmin tällä viikolla.


Kesäpeitto

Kesäpeitto valmistui viimeisimpänä työnäni näyttelyyn. Maalaus silkkikankaalle on tehty jo viime keväänä Loimaalla ja tikkaus ja päärmäys tehtiin Keiteleellä. Värit ovat peräisin Suomen luonnosta ja vähän muualta. Valkeakoski opiston kurssilla on tekemisen meininkiä ja Humalajärjen Maarit aivan uskomattoman innostava opettaja! Elokuun aikana olen menossa uudestaan oppiin ja jos ei muuta, niin ainakin innostus tarttuu!


Jokioisten Tapulimakasiinin hirsiseinää

Näyttelyiden rakentaminen on mukavaa hommaa ja aivan erityisen hauskaa meillä oli Empun ja Tiinan kanssa. Tapulimakasiiniin oli aikas helppo rakentaa ja jykevät hirret olivat jo sinänsä näkemisen arvoiset.

Opistotyö alkaa vasta syyskussa, mutta jo nyt on Loimaan työväenopiston kurssiohjelma nähtävillä netissä. Painettu opinto-ohjelma jaetaan talouksiin viikolla 34 ja ilmoittautumiset alkaa 27.8. Opinto-ohjelma on viime vuoden tapaan painettu yhdessä Auranlaakson opiston kanssa. Aina tulee joitain muutoksia, joita ei voitu tietää ohjelman painoon mennessä, mutta epäselvissä tapauksissa palvelee opistojen toimistohenkilökunta. Jännityksellä me opettajat taas odotamme, miten kurssit täyttyvät. Olkaahan näppäimillä ja ilmoittautukaa taas innolla. Mekin olemme syyskuussa taas ihan iskukunnossa!