31. toukokuuta 2011

Toisen onni on toisen muuttokuorma


Muuttomaisemia


Hissikuilun partaalla


Näin se käy. Opistotalomme toinen kerros muuttuu kesän aikana Loimaan taidetaloksi. Kaupungin lahjoituksena saama taidekokoelma saa vihdoinkin tyyssijansa. Harmi vaan, että siinä hötäkässä on unohtunut opistomme tilantarve. No eiköhän se tästä. Saamme pitää sentään ykköskerroksen ja kellarissakin on vähän opetustiloja. Mutta muutto on kuitenkin edessä ja tänään sitten ensimmäisen kerran oikein kunnolla muutimme. Pahalta tuntuu, kun joutuu luopumaan tavarasta- vaikkei se omaa olekaan. Tilaa on enää puolet entisestä ja tavara ei kerta kaikkiaan mahdu. Lisäksi tuntuu, että nyt se tapahtuu kauhealla kiireellä, eikä ehditä oikein kunnolla miettimään mitä on säästettävä ja mikä heivattava....


Kovalla hädällä olemme keksimässä tulevalle kaudelle tiloja kokoontua. Opinto-ohjelmaa rukataan koko ajan ja kädentaitoaineet taitavatkin jo olla kunnossa. Kaikkea kivaa on siis tiedossa.


Bataattini on ensimmäistä päivää ulkona. Versot ylettyvät jo liki kahteen metriin joten kasvuvauhti on odotusten mukainen. Lisäksi kävin eilen pikaisesti puutarhamyymälässä ja mukaan tarttui monenmoista. Illalla täytyy kaivaa kuoppaa toiselle ja varoa, ettei sitten itse siihen lankea.

Hyviä puutarhakelejä on luvassa!





28. toukokuuta 2011

Villapeitto mehumaijalle

Kevään värit pylväshaavan pinnassa


Pian on kesä. Virallisesti ja ilman epäilyjä. Taisi mennä kuusi viikkoa hujauksessa ja muutama kevään tuloa ennustava kuva jäi blogittamatta... Mutta tämän haluan vielä laittaa iloksemme. Harmaan, vihertävän keltaisen ja mustan väriyhdistelmä on melko tehokas. Voisi melkein luulla tekstiiliksi, semmoiseksi neulegraffitiksi, joita sieltä täältä voi bongata. Kaupunkimme neulekauppa Rouva Pyry on innovatiivinen ja innokas nuori yrittäjä kehittelee koko ajan jotain uutta. Ainakin tämän kaupan ovenkahvaa koristaa neulegraffiti. Ja sisällä kaupassa on vaikka mitä!


Toimitus paikalla

Loimaa-Seuran Loimaan Kotiseutumuseolle on tulossa uusi näyttely kesäksi. Loimaan ammatti- ja aikuisopiston opiskelija loihti loimaalaisesta kankurimestarista kertovan näyttelyn kivimakasiiniin viime viikolla. Näyttelyn rakentamisvaiheessa myös Loimaan Lehden toimittaja kävi paikalla. Odottelemme juttua lähipäivinä. Opiskelu voi olla kovin monimuotoista. Aina sitä toivoo, että opiskelijan toiveet, oppilaitoksen toiveet ja työelämä kohtaisivat. Nyt oli ilo seurata, kun tämä tapahtui.

Maija lämmittelee

Koskaan, ei milloinkaan saa heittää mitään pois. Opimme taas, miten tärkeitä voivat olla vanhat villahousut, mehumaijat ja puhkikuluneet lakanat. Ilman näitä komponentteja kasviväreillä maalaaminen ja painaminen tuskin onnistuisi ollenkaan. On tietysti mahdollista korvata vanhat villahousut jollain muulla villaisella tekstiilillä. Mehumaijaa edullisempaa ja tehokkaampaa höyrykonetta tuskin löytyy. Jos ilmenee, että kesän kääntyessä syksypuolelle ja säilöntään, vanha mehumaijasi olisi uusimisen tarpessa...kerrothan. Kerään tätä nykyä opistolle mm. vanhoja alumiinisia mehumaijoja. Marjaisaa kesää odotellen.

















25. toukokuuta 2011

Kurssilta toiselle

Lontoon muistoja by Margaret Beal




Kyllä on ollut menoa ja meininkiä koko toukokuu. Vähempikin olisi riittänyt, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Ja kokemuksien keräämistähän tämä elämä parhaimmillaan on. Ihana Valkeakosken kurssi tuli eilen päätökseen. Ihailimme toistemme kankaita ja ihmettelimme, mitä niistä sitten joskus mahtaakaan tulla. Onneksi opettaja kertoi, että mitään kiirettä ei ole loppuviimeistyksellä. Annetaan siis värien vaikuttaa oikein kunnolla...




Lauantaina olin Humppilassa Sarin kolvikurssilla. Vihdoinkin pääsin kokeilemaan ohjatusti kolvin käyttöä. Olin ostanut ihanan kynäteräisen kolvin itse Margaret Beal´ta, tietämättä millaisen huippuostoksen teinkään. Nyt sekin selvisi. Bauhausin ja Ohlssonin kolveillakin kolvattiin, mutta sirompaa jälkeä teki tämä "soldering iron with a very fine tip". Kunhan kesä etenee, lähden erakoitumaan mökille kolvi ja organzaröykkiö mukanani!




Viimeistä viedään ja savotta Loimaan ammatti- ja aikuisopistossa on perjantaina tältä haavaa ohi. Oli rankka, mutta antoisa keikka. Toivottavasti en kovin paljon saanut papereita sekaisin, ja onhan tässä kesä aikaa selvitellä...Nyt on rakenteilla kankurimestarista kertova näyttely Loimaan kotiseutumuseoon ensi kesäksi. Tänään olin opiskelijan kanssa suunnittelemassa tilan käyttöä ja huomenna lähtee varsinainen rakentaminen alkuun. Loimaa-Seuran sivuilta kannattaa seurata tilannetta. Näyttelyn avajaiset on 11.6.2011.




Nyt alkaa se viimeinen selonteko opiston tulevasta ohjelmasta. Aikas paljon on jo taitoaineiden kurssit koossa, mutta pientä fiilausta tehdään koko ajan. Uusia kursseja on tulossa, mutta niistä ei vielä paljon hiiskuta. Mutta muistakaa nyt ihmeessä varata paikkanne VÄV-messuille! Joko Matka-Viitalasta tai sitten minulta. Huippumatka, huippuseurassa- näin vaatimattomasti kertoen. Syyskuun 14.-18. päivä on matkan ajankohta ja pari päivää menee messuillessa. Pari matkanteossa laivalla ja bussilla. Vierailemme messujen lisäksi myös kirkkotekstiiliateljessa ja painokangastehtaalla!


18. toukokuuta 2011

Ihminen voi...

Home hymyilee kameralle

Kyllä ihminen voi kiinnostua ja innostua niin monenlaisista asioista. Niinkuin nyt vaikka homeesta. Ihailimme kilvan tiistaina värjäysmäskiemme pintaan syntyneitä kasvustoja! Arvailimme ja tuoksutimme ämpärien arvoituksia. Ja sitten vielä käytimme mäskit kontaktivärjäykseen, teimme rullatorttuja sipulinkuorista, vaahteransilmuista, pajunkuorista ja kaikesta siitä mössöstä, johon normikansalainen tuskin koskisi ollenkaan.

Sipulitortun rullausta

Ihana kurssi kääntyy lopuilleen ja kankaat ovat vaihtaneet väriään. Valkeakoskella ollaan kovasti innostuneita bourrette-silkistä ja saattaapi innostus tarttua loimaalaisiinkin. Kunhan kaikki kankaat on höyrytetty, pesty ja silitetty alkaa suunnittelu. Mitähän näistä oikein tekisikään. Uskoisin, että ainakin jotain tulee syksyn näyttelyyni. Katsotaan.

Bataatti voi hyvin

Ja tässä tämä kauan kaivattu ja odotettu kasvun ihme. Virttaalaisten antama hoidokki on nyt oikein hyvässä vauhdissa ja puskee versoa. Toivo elää, että kasvusto kiipeilisi vielä tukikehikoonsa asti kesän aikana. Mielenkiintoista.
Mielenkiintoinen on myös Loimaan ammatti- ja aikuisopistosta valmistuvien artesaanien näyttely ArtTyynelässä. Pankaas poiketen, näyttely avoinna vielä torstaina ja perjantaina klo 12-19.

12. toukokuuta 2011

Väriseviä tunnelmia

Toistaminen on tehokasta


Tässä tulee vielä pari kuvaa, jotka Sirpa otti tiistaiehtoolla kurssillamme. Kiitos näistä. Kyllä olen ollut tosi keskittynyt pesuvampulla painamiseen! Maanantaina sitten selviää höyrykinnittämisen salat ja silkin, villan ja puuvillan värien vastaanotto erot.

Jokaiselle kaikkea


Tällä kurssilla ei tarvitse tyytyä sanontaan "jokaiselle jotain". Se nyt vaan on niin, että kurssilla jokainen saa kaikkea, eli jokaisesta 15 väripadasta saamme värjäys näytteet neljälle eri materiaalille. Kyllä joukkovoima on komiaa. Tehokkaasta ja hauskasta kurssista on kiittäminen Maaritia. Lieneekö kokemuksella jotain tekemistä asian kanssa?

Ja sitten vielä ilouutinen: Suomi voitti Norjan sekä Euroviisuissa että jääkiekossa. Ja sitten vielä: uskokaa tai älkää, bataattiini on tullut pienen pieni silmu! Te jotka ette tunne bataattitarinaa, vilkaiskaapa blogiani huhtikuun 8. päivänä. Otan silmusta kuvan heti, kun kameran makroasetus vaan sen tunnistaa...!

11. toukokuuta 2011

Essukansa kokoontuu patojen äärelle

Essukansa kokoontuu

Mahtavat tuoksut täyttivät Valkeakoskiopiston käytävät ja kässäluokan alkuviikosta, kun essukansa ryhtyi keittämään mitä merkillisempiä keitoksia. Yhteen kattilaan heitettiin pajunkuoria, toiseen vaahteransilmuja, kolmannessa porisi sinipuu ja vielä ainakin kymmenen muuta kattilaa, joissa jokaisessa oma värikasvinsa.

Saarnivaahteran alkukeväiset lehdet

Osa essukansasta oli jo vanhoja tekijöitä ja sitten minä ihan untuvikkona mukana häärien. Väriliemien keitto oli maanantain ohjelmassa ja eilen pääsimme jo vähän maalaamisen ja painamisen makuun. Tuloksia en menisi vielä kehumaan, mutta onnekseni ensi viikolla kurssi jatkuu ja lisää oppia ja innostusta saamme kaikki Maarit-opettajalta.

Värit valmiina- jokaiselle kurssilaiselle 15 eri sävyä!

Pakko se on nyt laittaa näitä herkkukuvia teillekin. Jospa tästä vielä kesän aikana harjoittelisi ja tekisi uusia kokeiluja, niin ties vaikka saisi loimaalaisiakin houkuteltua tämän harrastuksen pariin. Tilkkuilijat voisivat hyvinkin innostua taas jostain uudesta. Kurssiohjelmaamme saattaisi mahtua tämäkin...hmmm.

Keitetyt vaahteransilmut siivilöidään

Tälläkin kurssilla tarpeelliseksi osittautui mitä merkillisemmät välineet ja asiat. Näistä poimin tähän vielä muutaman, eli : ikkunalasta, vispilä, pesusieni, tapetoinilastat, juuresharja, polkupyörän rengas,

9. toukokuuta 2011

Vihdoinkin hiki!

Pasuunakukan lehti aurinkovärjäyksellä

Kyllä on odotettu tätä hikeä. Semmoista luojan suomaa, ilman fyysistä suoritusta...ihan vaan olla öllöttäen ja SILTI ON LÄMMIN! Oikein mukavaa kesää siis.
Äitienpäivän juhlallisuuksista selvittyäni ryhdyin pakkaamaan kasseja ja pusseja. Ihana kankaanpainanta - ja maalauskurssi Valkeakoskiopistolla on alkamassa ja mukaan pakkasin kankaita, lakanoita, vanhoja tilkkuja, sairaalan ylijäämää ja ties mitä. Sauvasekoitin, ikkunalasta, pipetit, siveltimet, kynsiharja, vispilä, maalarinteippiä ja kaikkea tarpeellista.
On suuri ilo työntäyteisen lukuvuoden jälkeen istua itse koulunpenkille ja opiskella jotain vallan uutta. Tätä iloa on tarkoitus jakaa sitten syksymmällä.


Oma kasvioni Jokiläänin kansalaisopiston näyttelystä


Vielä täytyy pakata eväät mukaan- jos nyt sitten illan mittaa edes malttaa pysähtyä syömään. Kuvia kurssista tulossa, pysykää kanavalla.

1. toukokuuta 2011

Vappua ja odottelua

Kevään vihreää räsymatossa

Aurinkoista, mutta kylmää Vappua kaikille. Häistä on selvitty ja jääkiekon MM-kisat ovat seuraavien parin viikon aikana jännityksen kohteena. Ensimmäinen peli meni kunniakkaasti. Eilinen Norjan voitto Ruotsista nostatti mielialoja myös oikein mukavasti! Tässä olikin urheilukatsauksemme tänään...

Täkänätyynyt

Siirtelin kamerastani loputkin näyttelykuvat tietokoneelle ja luulenpa, että saatte muutamia otoksiani katsella pitkin pitkää kesää. Ja tarkoitus on tietysti, että opiston kurssit täyttyvät syksyllä taas innokkaista käsintekijöistä- niin vanhoista tutuista, kuin uusista rohkeistakin.


Talotilkkukassi ja pitsinalle trikoomatolla

Kun katselee näyttelykuvia näin parin viikon kuluttua ja tekee pieniä rajauksia, huomaa miten taidokkaita töitä näyttelyssämme olikaan esillä. Kuvasin eri luokkahuoneet melko nopeasti enkä keskittynyt oikein hyvin. Mutta onneksi kuvaaminen toimii semmoisena muistin jatkeena ja rekisteröi nekin asiat, joita ei kunnolla huomaa kuvatessaan. Kuvien laatu ei ole huippuluokkaa, mutta muistinvirkistyksenä toimii oikein hyvin. Ja niin se on, ettei sekään laji ole välineistä kiinni. Upeita luontokuvia oli opiston seinillä näytillä, eikä kuulemma läheskään kaikilla mitään huippukalliita kameroita ole.

Luontokuvausta

Ja sitten nuo ihanat ikonit! Asiaan perehtymätönkin hiljenee ja rauhoittuu ikonien edessä. Saimme ikonit tänä vuonna kauniisti esille yhdessä kirjonta- ja nypläystöiden kanssa. Luokassa oli myös Käspaikka-kurssin upeat etupistokirjonta liinat. Lisää kuvia tulossa...

Pihlajankukka-liina ja ikoni

Täällä Loimaalla sataa vähän väliä pikkuisen lunta, räntää ja vettä. Kevään tulo on varmistunut. Toukokuun alkuun kuuluu "todennäköinen sää". Malttamattomana odottelemme me pellottomatkin pelloille lähtöä. Taitaa osua taas Äitienpäivään! Sitä odotellessa, hyvää kevättä.

Keiteleeltä pääsiäisenä