7. kesäkuuta 2011

Terassikausi on alkanut




Terassikankaita

Eilen järjestin pienimuotoisen kankaanpainantasession terassillani. Kutsuin naapurin seurakseni ja ilta sujui vallan rattoisasti. Saimme parannettua maailmaa ja samalla valmistui iso läjä kasviväreillä maalattuja ja painettuja kankaita. Tarkoitukseni oli myös käyttää loppuun Valkeakoskella keitettyjä värejä. Pariin purkkiin jäi vielä kokenilliä ja pajunkuorta ja saarnivaahteraa. Rohkeasti vaan maalaten ja sen suurempia miettimättä. Nämä kankaat voivat päätyä kirjankansiksi ensi viikolla. Tai sitten ei. Tänään kankaat höyrykiinnitetään mehumaijalla- terassilla totta kai!


Matot viimeisteltyinä

Kesän kunniaksi kudoin muutaman maton. Tilaushommia ja korkea aika saattaa homma valmiiksi. Aamulla vielä viimeistelin matot ja ontelokuteella kutomani päärme istuu mielestäni oikein hyvin tähän kokonaisuuteen. Eipä tarvitse asiakkaan sitten mökillään hapsuja oikoa koko kesää. Suosittelen lämpimästi kudottua päärmettä, ei paha tehdä, eikä vie aikaa juuri enempää kuin viimeistellyt hapsutkaan.

Bataattini 7.6.2011

Entäs sitten bataatti! Juu-u. Olen siirtänyt bataatin ulkoruokintaan eli nyt tämä komistus on ollut myös yöt ulkona. Kovasti tämä kasvi versoaa ja tekee luikeroitaan yhä ylemmäs. Tänäänkin se on saanut lämmitellä + 30 asteessa, auringonpaisteessa ja bataatille se on varmaan ihan hyvä lämpötila, mutta kyllä ihmiskehosta nämä helteet vie mehut. Muistetaan siis juoda riittävästi.

Kolvauskokeiluja

Ja vielä yksi pieni kuva kolvauksesta. Vielä en ole pakannut organzaröykkiötä ja paennut Pohjois-Savoon. Eipä ei, mutta juhannuksen tienoissa kyllä. Tämän pikku teoksen tein Sarin kurssilla, tykkään ite.
Lämmintä suvea teille kaikille ja terassitekemistä jatketaan...

2 kommenttia:

Magedin kirjoitti...

Onko muutto nyt sitten finaalissa ja kaikki tilaongelmat ratkottu? Komea on bataatti, aivan mahtava. Niinhän se on, ettei käsillätekijä kesälläkään niitä hommia lopeta, pikemminkin päinvastoin. Kun vaan kaikkea kerkeäis...

Unknown kirjoitti...

Oletpa ollut taas ahkera!!!!
Hieno bataatti edelleenkin!