2. tammikuuta 2011

Lupauksia ja lunastuksia


Tallinnan lumitilanne

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille. Liian usein tulee syytettyä välineitä, materiaalia, olosuhteita ja ties vaikka mitä, kun hommat ei suju niinkuin itse toivoisi. Mielelläni sortuisin siihen juuri nyt. Tapaninpäivän jälkeen tietokoneistoni väsyi ja remontti oli edessä. Samoihin aikoihin osui myös pikavisiitti Tallinnaan, joten remontin alkukin viivästyi. Mutta nyt kaikki toimii ja pieni tauko näppäimistöltä saattaa olla ihan järkevääkin. Onpahan tullut valmisteltua tammikuun lopun nallekurssia ja suunniteltua kevätloimia kudontaryhmille. Ihan siis niitä oikeita hommia.

Loimaan Lehdessä 28.12.2010 ollut ilmoitus kevään uusista kursseista on toivottavasti innostanut ihmisiä ilmoittautumaan kursseille. Myös syksyllä ilmestynyttä opinto-ohjelmaa kannattaa selata. Lisäksi me opistoihmiset toivomme saavamme uusia ideoita ja ehdotuksia kursseista. Uskokaa tai älkää- työkauden 2011-12 suunnitelmat alkavat tammikuussa.
Uudenvuoden lupauksia en tehnyt. Jäipä edellisetkin lunastamatta, joulukorttien muoto ja kuviot piti paljastaa "lähempänä joulua". Juu-u. Sattuipa vaan niin, että pistin kaikki postiin, ennen kuin ehdin ottaa kuvaa...

Suklaata

Mutta suklaata ei ennen helmikuuta! Totaalikieltäytyjänä on helpompaa kuin salasyöppönä- vatsakin toimii paremmin. Mukavia pakkaskelejä meille.

2 kommenttia:

Magedin kirjoitti...

Vau, Blogistaniassa tapahtuu - hyvä ulkonäköuudistus!! Go Maija Go!

Sik Sak kirjoitti...

Harjoitus tekee hyvää, Hyvä Maija