27. tammikuuta 2011

Kahden ämmän välissä

Pajutyö Mikkelin Vaakunassa

Edesmennyt ystävämme Pirjo kertoi, että pajut pitää kerätä aina kahden ämmän välissä... Siis marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana. Tämä muistui mieleeni, kun ihailimme Satun kanssa viime viikolla Hotelli Vaakunan seinätekstiiliä Mikkelissä. Kaunis teos, jossa oli yhdistetty pajua ja juuttia, kudontaa ja punontaa. Tyylikäs ja eleetön ja paikassaan vallan upea. Siispä kun hanget korkeat nietokset vähän madaltuisivat ja sulaisivat voisi ryhtyä pajunkeruuseen. Nytkin tietysti voi kerätä oksia, mutta pitää varoa, ettei humpsahda vyötäröä myöden lumeen. Eräs tuntemani lumityöntekijä kertoi joutuneensa lumeen --- myöten. Mutta blogissani ei kerrota rumia, joten pientä sensuuria tuossa kohdassa.
Lumi on ollut tämän talven hittituote, mutta lieneekö totta kuulemani kansanviisaus, että Paavon päivään(25.1) mennessä on vasta puolet talven lumesta tullut...
Loskakelejä odotellessa, lumi tuntuu ihanalta.

Ei kommentteja: