18. joulukuuta 2010

Jouluna kaapissa


Kolvinaisen taidetta Lontoosta

Tänä vuonna jäi joulukalenteri hankkimatta. Olisi tavallaan hauskaa lasketella ajatuksin kohti joulua - luukku kerrallaan. Tavoitteellista toimintaa ja samalla pysyisi aikataulussa. Asiat jotka pitää tai haluaa hoitaa ennen joulurauhaa, tulee tehtyä kun on selvillä ajankulusta. Itselläni on ihanne tilanne, voin ne pikku askareeni tehdä kaikessa rauhassa, kun opiston tunnit ovat tältä vuodelta ohi ja joululahjahuumakin on aikas minimaalinen.
Tänään innostuin järjestelemään pakasterasiakaaosta. Miten ne menevätkin hetkessä sekaisin ja sitten se kaappi on ihan täynnä. Vartissa rasiat pois kaapista ja takaisin hyvään järjestykseen ja onpas ihmeen hyvä mieli.
Ensi vuonna voisi tehdä semmoisen joulukalenterin itselleen, että joka päivä joulukuun alusta asti siivoisi yhden kaapin/laatikon ja kas! Jouluaattona saattaa olla 24 siistiä paikkaa kotona. Siis ensi jouluna ja ehkä tai mahdollisesti ja...
Onhan se suklaakalenterikin hyvä vaihtoehto. Ja tuotekehittelyä voisi jatkaa siihen suuntaan, että jokaisen siivotun kaapin kunniaksi voisi herkutella suklaalla.

Ei kommentteja: